torstai 23. huhtikuuta 2015

Kuolema kuokkavieraana


Luin kirjoitusta surusta. Ajatukset aaltoilivat omiin suruihini. Niinpä niin, olen itsekeskeinen ihminen. En kuitenkaan lähtisi vertailemaan sitä, että kenen suru on koskettavin. Jokaisella se näyttäytyy omanlaisenaan.

Kuolema. Luopuminen. Suru. Surulle ei anneta aikaa kuoleman jälkeen. Kuolema tuo mukanaan paljon hoidettavia asioita. Sureva yrittää niitä hoitaa parhaansa mukaan. Vielä pitkien aikojen jälkeen tulee muistutus siitä, että tämäkin asia olisi pitänyt hoitaa.

Puhelinnumeroita ei pysty poistamaan puhelimesta. Se on niin lopullista.  Itse jouduin vaihtamaan puhelinta ja numerot oli tallennettu vanhan puhelimen muistiin. Vanha puhelin on hyvässä tallessa. Leikin ilmeisesti jotain piiloleikkiä lopullisuuden kanssa.

Suremme kukin tavallamme. Toiset saattavat luulla, että ei sure, jos ei näytä sitä ulospäin. Mutta emme voi tietää mitä tapahtuu suljetun oven takana.

Minulle kuolleet läheiset ovat tulleet uniin. Lohduttavin uni oli se, kun äitini tuli uneeni muutama päivä kuolemansa jälkeen. Äiti silitti unessa päätäni ja sanoi lempeästi: Älä sure. Heräsin itkuuni. Itku oli lohdullista.

Kuolema on tullut läheisilleni kylään aina kutsumatta. Se ei ole soittanut eikä viestitellyt etukäteen. Mutta se on vakoillut. Äkkäsin sen usein nurkan takana väijymästä. Mutta sain hätisteltyä sen pois. Kunnes. Se onnistui. Kuolema tuli kuokkavieraana kylään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti