torstai 21. toukokuuta 2015

Hei puhukaa mulle

Olen rustaillut tätä blogia nyt muutaman kuukauden ajan. Täytyy myöntää etten ole katunut hetkeäkään. Minulla oli aiemmin karmea ennakkoluulo bloggaajista ja blogeista. Mielestäni kaikki bloggaajat olivat varmasti jotain itsekkäitä bimboja. He kirjoittavat jotain turhia postauksia ripsien kasvustaan ja kakan väristään. Näin siis ajattelin vaikken ollut lukenut yhtään blogia. Tuomitsin ihmisiä ja heidän kirjoituksiaan ilman mitään tietämystä asiasta. Häpeän itseäni.

Nyt olen tutustunut bloggaajiin ja heidän blogeihinsa. Käsitykseni on muuttunut täysin. Olen lukenut useita älykkäitä, moniselitteisiä, koskettavia ja humoristisia kirjoituksia upein kuvituksin. En enää koskaan tuomitse ilman tietämystä, enkä sen jälkeenkään, sillä mikä minä olen ketään tuomitsemaan.

Oman blogin parissa olen miettinyt asioita uusista näkökulmista. Olen saanut enemmän tilaa hengittää. Usein olen katsellut samaa maisemaa, mutta nähnyt sen eri valossa. Se mitä olen kaivannut, niin teidän kommentteja. Haluaisin kuulla teidän ajatuksia ja mielipiteitä elämästä tai elämän vierestä. Jos ette halua laittaa ajatuksia kommenttilokerikkoon, niin luen kyllä myös vieraskirjaa. Kiitos!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti