keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Siniset hetket




Olipa kerran päivä, joka luuli olevansa vuorokausi. Se oli kiireinen ja tunsi itsensä riittämättömäksi. Tavoitteena oli ihanan päivän tekeminen ihmiselle. Aikataulu oli tiukka, koska se tuli hoitaa päivän mielestä, aamun jälkeen ennen iltaa ja yötä.
Päivä luuli, että ihmiset puhuivat hänestä, kun sanoivat, että "olipas taas paska päivä tai tämän päivän olisi voinut jättää väliin jne".
Joskus jotkut sanoivat, että "päivä oli ollut ihana", mutta päivä luuli sitä sarkasmiksi.
Kaikki puhuivat päivästä, eikä vuorokaudesta.
Päivä luuli olevansa yksin, vaikka todellisuudessa sillä oli koko tiimi käytettävissä.
Päivä uupui ja painui kohti iltaa. Ilta oli viisas ja lempeä. Se kietoi päivän turvalliseen siniseen harsoon. Ja kuiskutteli päivälle: "Tämä on meidän yhteinen tehtävä. Minä, sinä , aamu ja yö olemme vuorokausi-niminen tiimi. Ihmiset kutsuvat meitä usein sinun nimelläsi, mutta tarkoittavat meitä. Et ole yksin vastuussa ihanan päivän luomisessa. Me olemme yhdessä vastuussa. Ihminen ei halua tähän tiimiin kuulua, koska tehtävä on vaikea. Ja vastuu on liian suuri. Ihminen on delegoinut duunin meille. Joo joo tiedetään, ei olisi pitänyt ottaa tätä duunia vastaan, mutta näitäkin hommia on jonkun tehdä. Älä murehdi, yhdessä me selvitään. Nuku sinä rauhassa ja näe sinisiä unia".
Ja niin päivä painui siniseen iltaan. Se oli mielestään maailman ihanin päivä. Sen pituinen se.






                                             Siniset hetket kuvattu parvekelasien takaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti