Sininen hetki

Sininen hetki

Hiljentyminen

Maailman melskeet ovat jossain hyvin kaukana.

Ei ole kiire mihinkään.

Mielen kohina väistyy.

Olen yhtä luonnon kanssa.

Hiljentymiseen ei tarvita kalliita retriittejä tai valmennuksia.

Luonto tarjoaa seuraansa ja neuvojaan ilmaiseksi.

Otin tarjouksen vastaan.

Liikaa omaan käyttöön

Tajusin, että otsikko on harhaanjohtava. En aikonut kirjoittaa ihmisten päivänpolttavasta keskustelun

aiheesta eli iskelmätähden huumeiden käytöstä. Jotkut haluavat antaa anteeksi ja toiset kivittävät. Itse en

edes uskaltaisi huumeita käyttää, sillä pelkäisin kuolevani tai, että jäisin matkalle. Mutta varsinkin

showbisneksessä päihteiden käyttämättömyys on poikkeuksellista. Se on surullista, että ilman päihteitä

tuota työtä ei ilmeisesti pysty tekemään. Jotenkin ihmiset ovat sallineet sen muille, mutta kun koko

kansan velikulta jää kiinni huumeista, ei järkytykseltä meinata selvitä. Hän nyt sattui jäämään haaviin,

mutta moniko muu puhtoiselta vaikuttava henkilö vetää nytkin aineita kaksin käsin.

Mutta joo, minun piti kertoa siitä, että juon paljon teetä. Kiinnostavaa, eikö. Teenjuonnissakin voi

mennä liiallisuuksiin. Siihen voi kehittyä riippuvuus. Ja miksi pitää ostella mukeja juontia varten, siis

vain itseään varten? Eikö yksi muki siihen hommaan riittäisi? Itse olen ostanut neljä isoa mukia vain

omaan käyttöön. Teen juomistani varten. Mitäköhän se kertoo minusta?

Kuvissa olevat mukit on ostettu Indiskasta.

Munaa tarjolla

Pääsiäinen. Aika, kun on paljon munaa tarjolla. Ainakin kananmunia ja suklaamunia. Erikokoisia.

Pääsiäisenä monet ihmiset syövät ja juovat paljon. Tarjolla saattaa olla esimerkiksi lammasta, karitsaa,

munia, mämmiä ja pashaa. Juomana hyvää ja kallista viiniä.

Pääsiäiseen kuuluu myös puput, tiput ja pajunkissat.

Miten tämä kaikki liittyy siihen, että pitkätukkainen henkilö oli naulittuna ristillä, kuoli ja heräsi

kuolleista. En ymmärrä.

(Jotkut hemmot väittävät, että jos herää kuolleista, niin on muuttunut zombieksi. Mutta uskon, että

tämän henkilön kohdalla ei tapahtunut niin) .

Mutta vaikka en löydä yhdistävää tekijää, en jätä pääsiäistä väliin. Hiljentyen nautin munista.

Hiljaista Pääsiäistä!

Valon runtelema

Kevätaurinko paistaa,

se hellästi hyväillen kehoani maistaa.

Tuulikin lämmin,

mua liikkeelle lyö.

Mutta uneton yö,

taas yhden päivän,

pois minusta syö.

Anteeksi

Ihmispennulle opetetaan, että jos on vaikkapa sanonut tai tehnyt jotain ilkeää toiselle, niin silloin pitää pyytää anteeksi. Usein vielä pitää halata uhria.

Ihmispentu saattaa vastustaa pontevasti, hän ei anteeksi pyytele, koska ei halua.
Mutta aikuinen on ärsyttävän sinnikäs. Leikki on pausella, kunnes kyseinen sana on suusta rykäisty.
Lopulta pentu tajuaa, että pakko se on toimia, niinkuin aikuinen vaatii. Hän vinkaisee vaaditun sanan suustaan ja halaa pikaisesti. Homma hoidettu. Aikuinen näyttää tyytyväiseltä. Leikit jatkuvat.
Ihmispentu teki mitä häneltä vaadittiin, mutta ei tiedä yhtään miksi. Paitsi, että sillä tavalla sai aikuisen lopettamaan ahdistavan jankutuksen ja painamaan playta.

Uhrikin näyttää hämmentyneeltä. Halusiko hän muka, että henkilö, joka oli motannut häntä useasti hiekkalapiolla päähän ja nimitellyt haisu kakkapääksi, tulisi häntä liki. Halaisi konemaisesti. Ei halunnut. Mutta ei häneltä kysytty lupaa.

Aikuisena jatkamme samalla toimintamallilla. Sanomme toiselle ilkeän viiltäviä sanoja, satutamme fyysisesti, kourimme luvatta ym. toista ihmistä rikkovaa toimintaa. Mutta ei hätää, kaikki paha unohtuu, kun pyydämme anteeksi. Tehostamme vaikuttavuutta koiranpentukatseella. Vielä vähän tiristetään itkuisuutta silmiin, niin avot, täydestä menee läpi. Uhri on saatu uskomaan, että sinä kadut syvästi ja parannat tapasi.
Mutta et tiedä, että toinen pyytää anteeksi vain, koska on oppinut, että sitä häneltä nyt odotetaan. Todellisuudessa hän ei ole tiedostanut tehneensä mitään väärää. Hän ei vain kestä pause-olotilaa.

Mitä sinulle kuuluu?

Mitä sinulle kuuluu?

Mitähän tuohon nyt vastaisi. Vastaus riippuu yleensä kysyjästä. Jos kysyjä on joku puolituttu, ei sitä viitsi monisanaisesti avautua. Eikä kysyjäkään sitä odota. Kunhan kysyy kohteliaisuudesta.

Usein sitä vastaa vain lyhyen ympäripyöreästi:

Hyvää
Ihan ok
Eipä ihmeitä
Siinähän se menee
Same old, same old

Sitten kysyn saman kysymyksen kysyjältä, mutta usein lyhyemmän version (onhan vastaaminen jo verottanut voimavarojani, heh). Eli kysyn vain "Entäs sulle ?" Ja saan siihen samanlaisen vastauksen. Kuulumiset tuli siis vaihdettua. Vastausten perusteella meillä kummallakaan ei ole mikään hurraa- fiilis, mutta emme silti ole vetämässä ranteitamme auki. Normipäivä siis.

Eläinlääkäri osaa kohdata asiakkaan

Minulla on aina ollut eläimiä. Enkä nyt tarkoita satiaisia, täitä, luteita ym. pikkuöttiäisiä. Niitä en ole päästänyt lähelleni tai sitten ne ovat kiertäneet minut kaukaa. Oli miten oli, mutta hyvä niin.
Tarkoitan tässä eläimillä kaneja, kissoja ja koiria. Ei kaikkia samaan aikaan, vaan eri elämän vaiheissa.
Allekirjoitan täysin sen, että eläin on ihmisen paras ystävä.

Lemmikistä on iloa ja lohtua, mutta myös surua ja huolta. Lemmikin omistaminen tuo tullessaan suuren vastuun. Se on omistajastaan täysin riippuvainen. Kun lemmikki sairastuu, se ei osaa kertoa sitä selkeästi. Pitäisi tuntea eläin hyvin. Osata havainnoida ja tulkita. Se on monesti vaikeaa.

Onneksi on olemassa hyviä eläinlääkäreitä. Heidän ammattitaitoonsa voi useimmiten luottaa. Olen huomannut, että eläinlääkärit osaavat kohdata asiakkaan/potilaan. He ovat kiinnostuneita parantamaan potilaan. Eläinlääkärit suhtautuvat potilaaseen yksilöllisesti, kunnioittavasti, ystävällisesti, kiireettömästi ja empaattisesti. Ainakin minä olen tullut tähän tulokseen. Harvoista ihmislääkäreistä voin sanoa samaa. Eläinlääkärit voisivat opettaa asiakkaan hyvää kohtaamista ihmislääkäreille.

Elämä ja kuolema

Kun kuolen. Se oli sitten siinä. Tämä elämä. Minun elämä. Oma matka maan päällä. Ei anneta minulle uutta alkua aloittaa kaikkea alusta. Yhdellä otolla pitäisi saada tämä elämä niin hyväksi, että olisi lopputulokseen tyytyväinen. Onnistuuko kukaan siinä? Entä jos elämä loppuu, eikä elokuva ehdi tulla valmiiksi. Kaikki jää kesken. Ei tule hienoa loppuhuipennusta. Ei ehdi hyvästellä rakkaitaan. Ei tule uusintaa. Jotkut sanovat, että siksi pitäisi elää täysillä. Mitä on täysillä eläminen? Eikö siinä polta itsensä loppuun ja sitten pitääkin himmailla loppuaika. Vai tarkoittaako se, että pitäisi elää sellaista elämää, kuin itse haluaa. Ensin siis pitäisi selvittää se, että mitä sitä haluaa. Meneekö selvitystyössä puolet elämästä? Ja sitten kun on saanut halunsa selville, on tilanne jo muuttunut ja haluaakin jotain muuta, mutta ei tiedä mitä. Ja sitten pitää ottaa myös huomioon läheiset, jos ei aio olla ihan kusipää. Kyllä on vaikeaa. Mietittiinkö sitä ennen tällaisia? Vai tehtiinkö sitä vain hemmetisti töitä ja kaaduttiin illalla sänkyyn. Vai onko nykyään liikaa vaihtoehtoja? Ei osaa valita. Tai sitten monet haluavat samaa ja vain harvat valitaan kulkemaan sitä polkua. Loput jäävät kolkuttamaan ovea rystyset verellä. Siinä ovella norkoillessa kuluukin sitten se elämä. Voi miksi elämää ei voi ensin pari kertaa harjoitella. Lopullinen versio tehtäisiin sitten joskus. Vai olisiko sitä koskaan valmis ensi-iltaan?