perjantai 27. huhtikuuta 2018
Päihdekysely työhöntulotarkastuksessa
Kaverin kanssa juteltiin työhöntulotarkastuksista. Niiden tarkoitushan on tsekata se, että riittääkö
ihmisen fyysinen ja psyykkinen kunto työtehtävän hoitamiseen. Lähinnä keskustelua herätti
kysymykset päihteiden käytöstä. Kuinkahan moni vastaa niihin kysymyksiin rehellisesti?. Eiköhän
tyypillinen vastaus ole, että "saunakalja kerran viikossa, joskus ei sitäkään". Ja huumeet kierretään
kaukaa. Näin vastataan vaikka totuus olisi, että välttelee saunomista, muttei perskännejä.
Olettaako työterveyshoitaja/lääkäri/työnantaja, että ihmiset vastaavat päihdekysymyksiin rehellisesti?
Entä jos kertoisi juovansa enemmän kuin ne klassiset saunakaljat, niin jäisikö työpaikka saamatta?
Rehellisyydestä olisi sitten vain haittaa. Kehittelisi itselleen päihderiippuvuuden, sillä alkaisi juomaan
enemmän, kun jäi haaviin terveystarkastuksessa, eikä saanut työpaikkaa. Ymmärrän kyllä näiden
kyselyiden perimmäisen tarkoituksen. Eihän kukaan halua joutua esim. krapulassa vapisevan kirurgin
operoimaksi. Mutta toisaalta ihminen jolla on toisten mielestä päihdeongelma, ei itse sitä puolta
itsessään näe tai halua nähdä. Tai muut eivät edes päihteiden käyttöä huomaa, sillä ihmisestä on tullut
niin taitava sitä peittelemään. Kysytäänkö näitä päihdekysymyksiä vain siksi, kun niitä pitää kysyä?
Entä jos vastaisi olevansa vähän huolissaan päihteiden käytöstään, niin osaisiko kysyjä auttaa. Vai
olisiko tilanne kysyjälle pahin painajainen?
torstai 19. huhtikuuta 2018
Myötähäpeä
Myötähäpeä. Emme häpeä itseämme, vaan toisen ihmisen puolesta.
Olemme pöyristyneitä, kun toinen ei tajua hävetä, vaan jatkaa todella noloa toimintaansa.
Tämä hävytön ihminen näyttää vielä nauttivan siitä mitä tekee. Tekeminen saattaa olla esim. niinkin
noloa, kuin laulaminen iloisena nuotin vierestä, liikehtien samalla ihan travoltana.
Miksi tunnemme häpeää hänen puolestaan? Asetammeko itsemme hänen yläpuolelleen, koska
ymmärtäisimme hävetä, jos olisimme hän. Tosin emme edes alentuisi tuollaista tekemään, jos emme
olisi varmoja, että suorituksemme olisi täydellisen upeaa.
Monta asiaa jää kokematta, koska pelkäämme nolaavamme itsemme. Ehkä olemme hieman kateellisia
toisen rohkeudelle tehdä asioita ilman turhaa pelkoa mokaamisesta. Haluaisimme uskaltaa heittäytyä
tekemään ilman pelkoa, mutta olemme tehneet itsellemme häpeän esteitä. Vai onko meidät opetettu
häpeämään silloinkin, kun mitään hävettävää ei ole? Olemme häpeän vankeina ja katkeria vapaille
ihmisille. Mutta voimme vapautua, jos opimme, että mokaaminen ei ole niin vaarallista, eikä siihen
yleensä edes kuole.
torstai 12. huhtikuuta 2018
Koiranpaskako tuhoaa maapallon?
Kevääseen liittyy omituinen ilmiö. Ihmiset puhuvat kiivaasti keskenään. He eivät juttele säästä, vaan
ihan paskajuttuja. Koiranpaska, aina se jaksaa yllättää meidät, kuten liukas ajokeli alkutalvella.
Keskusteluja kun kuuntelee, niin saa vaikutelman, että kyseessä on suuri ympäristöriski, ehkäpä
jopa syyllinen ilmastonmuutokseen. Joo, olen samaa mieltä, ei ole kivaa astua kakkaan. Eikä se ole
turvallinen maistelukokemus lapsukaiselle. Ja kyllä, koiranpaskoja ei pitäisi jättää lojumaan sinne, missä
yleisesti kuljeskellaan. Mutta silti jotain rajaa tuohon vouhkaamiseen. Jos tuon energialatauksen, joka
menee paskakeskusteluun, käyttäisikin omien saastuttavien elintapojensa minimoimiseen, olisi se suuri
ekoteko. Siis jos kiinnostaa tehdä jotain muutakin, kuin jauhaa paskaa.
tiistai 10. huhtikuuta 2018
Haikean ihana kevät
Kevät vaikuttaa minuun hämmentävästi, jotenkin ristiriitaisesti.
Keväällä luonto (ja minä) herää talvihorroksesta.
Aurinko tuntuu hyvin kirkkaalta pimeän talven jälkeen.
Valohoitoa tulee niin paljon, että saan oikosulun ja tunnen siksi itseni väsyneeksi.
Pikkuhiljaa elimistö löytää tasapainon ja akut alkavat latautua tasaisesti.
Olen niin elossa!
Mutta kuitenkin taustalla varjostaa haikeus, surumielisyys ja kaipaus. Muutamat rakkaat läheiseni ovat
kuolleet keväällä. Viimeisiä hetkiä, äkillisiä kuolemia ja hautajaisia. Olen ollut muutamina keväinä niin
surullinen ja kaipaava, että olen luullut sekoavani. Nyt ne tuntemukset ovat hälventyneet, mutta haikeus
ja kaipaus ei katoa varmaan koskaan. Enkä sitä haluaisikaan. Ne kuuluvat elämään, ei niitä tarvitse
hätistellä pois.
Kevät on haikean ihanaa aikaa. Ihana valo. Linnut visertävät. Uutta versoa puskee esiin täydellä
innolla. Minä elän!
sunnuntai 8. huhtikuuta 2018
Ehkä vähän nolo runo
Kato tänne
mitä näät,
paljon elämätöntä elämää.
Menneessä roikun,
myönnän sen,
pelottaa mua huominen.
Kysyn neuvoja,
mutta mitä saan,
vain pelkkää diipa daapaa.
Ketä tästä syyttää vois,
itseni syyllisten joukosta pelaan pois.
Paskat kortit tietysti sain,
kaikki valtit vei naapuri kai.
Kahvilassa sanoit sä,
että elämäsi valinnoista vastuu on sulla,
ja näin kun mä sanoin,
juuttuiko kurkkuusi pulla.
Ennen kuin kotiin mä lähdin,
itkeä vähän ehdin.
Mutta muutos elämääni tuli,
samaan aikaan kun lumi suli.
Katson peiliin,
mitä nään,
vastuunottajan mun elämään.
perjantai 6. huhtikuuta 2018
Ote päiväkirjastani
Ote päiväkirjastani:
Olipa ihana tapaaminen ystäväni kanssa. Emme olleet nähneet jotain kahteen kuukauteen.
Puhelimessa oltiin puhuttu ja viestitelty. Mutta ei oltu nähty livenä.
Ystävä oli saanut viime aikoina paljon shittiä niskaansa sekä kokenut menetyksiä. Mua vähän jännitti
tämä tapaaminen. Osaanko olla sillai, että musta saisi voimaa. Eikä juttu menisi siten, että molemmat
vaivuttais synkkään epätoivoon. Että ranteet auki vaan, siinä on ratkaisu. Tai sitten latelisin suustani
tyhjänpäiväisiä voimafraaseja. Ja yrittäisin täyttää kaikki hiljaiset hetket jollain ihmeskeidahöpinöillä.
Ystävä vaan miettisi, että koska lähtee seuraava bussi, jolla pääsisi kotiin pakoon ton väkinäistä
life coach paskaa.
Tuollaisia siis funtsin etukäteen. En kyllä ymmärrä miksi. Oonhan aiemminkin ollut vastaavissa
tilanteissa.
Ja itse oon ollut paskaliemessä ja tiedän mitä silloin ystävältä odotan. Ihan sen normikäytöstä.
Ei mitään empatiashowta eikä latteuksia. Juttelua, kuuntelua, hiljaisia hetkiä, naurua, itkua, huonoja
vitsejä jne. Ja noinhan se meillä meni. Välillä oli kuset housussa nauramisesta ja hetkittäin silmät
sumeina itkemisestä. Mitään terapiahetkiä ei ollut, mutta silti saimme molemmat akut täyteen virtaa. Ja
taas jaksaa tarvittaessa uida vastavirrassa ja puskea eteenpäin vastatuulessa. Hyvä me!
torstai 5. huhtikuuta 2018
Suihkuverhossa filmitähtien elämää
Eilisessä postauksessani kirjoitin vähän siitä, kuinka kuvittelemme toisten ihmisten elämän olevan
jatkuvaa unelmien täyttymystä. Heidän arkensa on kuin unelmalomaa. Aina sitä kateellista mieltään voi
lohduttaa sillä, että jos arki on kuin lomaa, niin eihän loma tunnu sitten lomalta, vaan sama arki vaan
jatkuu.
Ei siis ole helppoa heilläkään. Läpyt sille!
Kaikkia varmaan kiinnostaa, että vanha suihkuverhomme halusi jäädä eläkkeelle. Se oli hoitanut
tehtäväänsä kunniakkaasti hyvin kauan. Se ei halunnut tulla kuvatuksi, joten kunnioitin sen tahtoa.
Piti löytää siis uusi sen tilalle. Finlaysonin POPUP- myymälästä, kuvissa oleva suihkuverko, tarttui
käteeni ja tulimme yhdessä kotiin. Teemaan sopivasti siinä on muumien mielikuvaa filmitähtien
elämästä.
keskiviikko 4. huhtikuuta 2018
Riittämättömyys nykypäivänä
Riittämättömyyden tunteet nykypäivänä, mistä ihmeestä se kumpuaa?
Vai onko näitä tuntemuksia ollut aina ihmisillä, mutta nyt näistä puhutaan ääneen?
Miksi vaadimme itseltämme niin paljon?
Vai onko se vain uusi trendi, että valitetaan riittämättömyydestä?
Eivät kai ihmiset ole niin typeriä, että uskovat siihen kiiltokuvaelämään, mitä esitetään sosiaalisessa mediassa?
Kukaan ihminen ei ole aina onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä. Koti ei ole aina sisustuslehtikunnossa.
Monet ihmiset näyttivät kauniilta, kun ovat ensin laittaneet itseensä lisäosia ja ehostaneet itseään monta
tuntia, ennen kuin ottavat kuvan, jonka julkaisevat somessa otsikoilla "Ilman meikkiä", "Juuri
heränneenä", Arkilook", "Saunapuhtaana" ym.
Kiiltokuvaihmisetkin kärsivät joskus ripulista, väsymyksestä, tylsyydestä, paskoista töistä jne.
Seuraavan kerran, kun tunnet riittämättömyyden tunteita, kysy itseltäsi: Miksi?
tiistai 3. huhtikuuta 2018
Käytä palasaippuaa, niin maapallo pelastuu
Otsikossa lupaillaan ehkä vähän liikoja. Mutta voihan sitä itseään palasaippualla pestessään intoilla,
että tässä sitä pelastetaan maapalloa. Pestään se puhtaaksi saasteista.
Palasaippuan käyttö on ekologista, koska sitä ei ole pakattu mihinkään muovipurnukkaan.
Vähennämme omalta osaltamme muovijätteen määrää. Joku sanoisi, että se vaikuttaa maailman
saastumiseen yhtä paljon kuin hyttysen paska Itämeressä. Ehkä niin, mutta on omilla valinnoilla
ainakin vähän vaikuttavuutta.
Ja jos mahdollisimman moni miettisi valintojaan luonnon kannalta, niin kyllähän sillä olisi
vaikuttavuutta positiivisesti maailman tilanteeseen.
Jotkut eivät käytä palasaippuaa siksi, kun väittävät ettei se ole hygieenistä. En ymmärrä, palasaippuahan
on tarkoitettu vain omaan käyttöön. Ei sitä ole tarkoitus jaella ihmisille ympäri kyliä.
Kuvissa olevat saippuat ovat sopineet hyvin iholleni. Ne ovat riittoisia, eivät kuivata ihoa (ainakaan
minun) ja niiden tuoksu....aah...ihana.
maanantai 2. huhtikuuta 2018
Ainekset täyttävään aamupalaleipään
Puurohan on hyvä ja nälän loitolla pitävä aamupala. Välillä voi puuron korvata aamupalaleivällä.
Tietenkin voi syödä myös molemmat, jos on tiedossa aktiivinen päivä. Kuka estää syömästä, vaikka
tietäisi olevansa passiivisesti sohvalla koko päivän. Ei kukaan. Ja kuka voi sanoa, että on passiivinen
siksi, koska makoilee sohvalla. Siinä saattaa olla makaajalla suuri aktiivinen ajatustyö käynnissä. Ettäs
tiedätte, nih,
Laitan aamupalaleivän ainekset kuvina ilman selityksiä. Kuvat ovat siinä järjestyksestä, missä mätän
leivän päälle tavaraa. Joitain aineksia on pitänyt ensin vähän avata, kuoria, levittää ja viipaloida. En
siis esimerkiksi ole laittanut maapähkinävoipurkkia leipäviipaleen päälle, heh, heh. Valmiista
aamupalaleivästä ei ole kuvaa, sillä ehdin ahmaista sen ennen kuvaamista, hups.
sunnuntai 1. huhtikuuta 2018
Ikuinen nuoruus, nyt se on keksitty
Tänään, 1.4.2018, se sitten vihdoin tapahtui.
Ikuiseen nuoruuteen on jokaisella mahdollisuus.
Geenyoungplasticen perustaja, omistaja, kemisti, tutkija, keksijä ja yliprofessori Albert Youngage, teki
mullistavan keksinnön. Tätä ihmiskunta on odottanut ikuisesti. Nuoruutta, joka ei lopu koskaan.
Kukaan ei halua nähdä vanhuutta itsessään eikä ympäristössään. Mutta nyt ei enää tarvitse nähdä
ryppyjä, harmautta, velttoa riippunahkaa, eikä kuunnella jorinoita ajoista, "kun minä olin nuori, niin
silloin oli kaikki toisin ja paremmin".
Tämä ihmenektari vaikuttaa ulkonän lisäksi myös psyykkisesti ja fyysisesti. Pysymme
kokonaisvaltaisesti nuorina. Ihanaa, eikö.
Mutta entä kun mediassa on kerrottu nuorista, jotka ovat huonokuntoisia, ahdistuneita, epätoivoisia ja
masentuneita. Tekeekö nektari meistä sellaisia? Me haluaisimme tulla ja pysyä ikuisesti unelmanuorina.
Kysyimme asiaa nektarin keksijältä Albert Youngagelta. Hän katsoi meitä ahdistuneena, näytti
keskisormea ja poistui paikalta. Ilmeisesti hän on testannut itsellään nektarin toimivuutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)